Sähkökilta

in English

Keskiasteen välitutkinto -approtapahtuma

Aika

to 11.4.2013 klo 16-20

Lähdöt yöravintola Cupolan välittömästä läheisyydestä.

Suorituspaikat

Tutkinnot ja suoritus

Suoritettavat tutkinnot ovat seuraavanlaiset:

Suluissa olevat numerot kertovat (miehille/naisille) tutkintoon vaadittavien alkoholipitoisten suoritteiden lukumäärän. Toukka-tutkinnossa suoritteet ovat vettä. Tutkinnon suorittaneille luovutetaan diplomi ja haalarimerkki.

Tutkinnon voi suorittaa myös N:n (N>1) hengen ryhmissä, joka myös olisi erittäin suotavaa ruuhkien välttämiseksi. Joukkuesuoritus siis EI tarkoita että koko joukkue yhteensä juo vaan että jokainen joukkueen jäsen juo tutkintoon oikeuttavan määrän. Toukka- ja välitutkinnon nopeimmat joukkuesuoritusajat palkitaan. Loppuaika määräytyy, kun kaikki joukkueen jäsenet ovat selviytyneet maaliin.

Suorituksesta saat diplomin ja kangasmerkin.

Info

Keskiasteen Välitutkinto on yksi kevään suurista hervantalaisista opiskelijatapahtumista, jonka järjestää Tampereen teknillisen yliopiston Sähkökilta. Tapahtuman suosio on viime vuosina vakiintunut. Syynä tähän lienee tapahtuman edullisuus ja sijoittuminen sopivasti Wapun alle. Osallistujia on joka vuosi 300-400 henkilöä, joista monet tulevat Tampereen pohjoiselta yliopistolta tai jopa Pirkanmaan ulkopuolelta. Tule sinäkin!

Mikä on Keskiasteen Välitutkinto? Yksinkertaistettuna sitä voisi kutsua kapakkakierrokseksi tai pubijuoksuksi. Suorittajat kiertävät hervantalaisia ravitsemusliikkeitä ja keräävät niistä suoritteita. Yksi suorite on joku alkoholipitoinen juoma, paitsi Toukka-tutkinnossa, jossa se on alkoholiton juoma.

Tutkintotasoja on viisi: Keskiasteen Välitutkinto, Keskiasteen Jatkotutkinto, Vielä yksi -tutkinto, Yksi liikaa-tutkinto ja toukka-tutkinto. Yleensä osallistujat suorittavat välitutkinnon, jossa he kiertävät kaikki Keskiasteeseen osallistuvat ravintolat. Aikaa tähän heillä on kolme tuntia. Muutamat hurjimmat suorittavat sitten vaativampiakin tutkintoja neljässä tunnissa.

Tutkinnon aloituspaikka on Cupola, joka toimii myös maalina ja jatkobilepaikkana. Tutkinnon jälkeen suuri osa ihmisistä jääkin viettämään iltaansa jatkoille, jossa meno yleensä jatkuu vielä pikkutunneille saakka.

Rautalankamalli

Ota mukaasi haalarit (mielellään päälle puettuna), 3 euroa (osallistumismaksu), 4 euroa (vain jatkolippu) tai 5 euroa (osallistuminen + loppubileet), reipasta urheiluhenkeä ja muutama kaveri mahdollista joukkuesuoritusta varten. Marssi Cupolan ulkopuolelle 11.4.2013 klo 16-20. "Fiksut" välttävät ruuhkan tulemalla ajoissa paikalle.

Päätä/päättäkää minkä tutkinnon suoritat/suoritatte ja esittäkää se lähtöpaikalla oleville toimihenkilöille. Saat(te) käteenne/käteesi kartan johon on merkitty suorituspaikat. Jokaisessa suorituspaikassa on käytävä. Aikaa sinulla (teillä) on Cupolasta lähdön jälkeen 3-4h tutkinnosta riippuen. Tässä vaiheessa mielellään "paljon" rahaa mukaan, jotta voit nauttia tutkinnosta täysin rinnoin. Muista ottaa joka baarista leima karttasi taakse, jolla myöhemmin osoitat suorittaneesi tutkinnon.

Kun olet kumonnut viimeisenkin juoman, suuntaa kiireen vilkkaa jatkobilepaikalle (katso kohtaa Jatkobileet alla). Siellä tuloaikasi otetaan ylös (myös lähtöaika on otettu ylös), ja esität leimatun kartan todisteena nautituista virvokkeista. Hyväksyttyä suoritusta vastaan saat diplomin sekä tietysti mainetta ja kunniaa ryhdikkäänä keskiasteen suorittajana sekä komean kangasmerkin.

Toukka- ja välitutkinnon nopeimmat joukkuesuoritukset palkitaan.

Jatkobileet

Jatkobileet järjestetään Cupolassa, jonne maksaa sisään 4 euroa. Jos kuitenkin maksat jatkobilemaksun lähdön yhteydessä, maksat koko lystistä (kierros + loppubileet) yhteensä vain 5e.

Lisätietoja

Jos jotain jäi vielä epäselväksi, lisätietoja antaa mielellään Skillan isäntä Mika Laatikainen (etu.suku ät tut.fi).

Kuvia menneistä Keskiasteista

Sivu päivitetty 12.4.2013 21:27