Muisteloita 45v-juhlilta

25. lokakuuta 2017 kello 15.11

Jaa

*"Jokaisen opiskelijan tulee opiskeluaikanaan päästä kokemaan vähintään yhdet todelliset oman kiltansa vuosijuhlat. Kun alle puolen vuoden päästä mennään taas, on edellisistä kulunut jo lähes viisi vuotta. Sähkökillan 45-vuotisjuhlia vietettiin helmikuussa 2013.

Kun selloa soittavalla kaunottarella varustettu cocktail-tilaisuus oli saatu päätökseen Tampereen keskustan yksityisessä viinikellarissa, juhlakansa otti jälleen kerran jalat alleen ja marssi parijonossa juhlapaikalle. Aivan kuten 40-vuotisjuhlillakin.

Pakollisten puheiden ja killan ansiomerkkien luovutuksen lisäksi pääjuhlan aikana nähtiin tätejä ja setiä vuosien takaa, sekä tanssiakrobatialla häikäisevää kansainvälistä uraa tekevä Duo Minja. Jatkoja oli myös reilusti – ensin Hatanpäällä ja sitten Pormestari-saunalla. Tanssihittejä riitti aamuun asti, sikari-lounge oli menestys ja hätänumeroonkin tarvitsi soittaa vain yhden kerran. Todella timanttinen ensimmäinen päivä.

Brunssi oli ebin. Teekkarisaunalla oli meinaan tarjolla kaikkea mahdollista huikeasta trubaduurista perämoottoriin. Skumppa ei loppunut kesken ja olut virtasi. Lisäksi DJ-duo Muna Kollektiv päräytti kapteenin vaatteissaan sen tason polkkaa ettei toiste ole nähty. Kuvassa brunssitunnelmia esittelee mm. Kännykkä.

Mihin tämän vuoden vujutiimi yltää? Meneekö sere rikki? Esiintyykö jatkoilla Kirka? Pettääkö TKL jälleen? Tule ottamaan selvää Skillan 50v-kemuihin lauantaina 17.2.2018!"*

-Mikko Eronen

Käytämme evästeitä

Tämä sivusto käyttää evästeitä, mukaanlukien kolmansien puolten evästeitä, vain sivuston toiminnan kannalta välttämättömiin tarkoituksiin, kuten asetusten tallentamiseen käyttäjän laitteelle, käyttäjäistuntojen ylläpitoon ja palvelujen toiminnan mahdollistamiseen. Sivusto kerää käyttäjästä myös muuta tietoa, kuten käyttäjän IP-osoitteen ja selaimen tyypin. Tätä tietoa käytetään sivuston toiminnan ja tietoturvallisuuden varmistamiseen. Kerättyä tietoa voi päätyä myös kolmansien osapuolten käsiteltäväksi sivuston palvelujen tavanomaisen toiminnan seurauksena.

FI / EN